X

Trio Helkama

Trio Helkama perustettiin vuonna 2007 syksyllä jämsäläisen pyöräilyporukan kauden päättäjäisissä, kun todettiin että polkupyöräilyä ei kerta kaikkiaan millään tavalla edistetä populaarimusiikin saralla. Bändin perustajajäseniä ovat Mr. Helkama (kitara, laulu), Kielimaisteri (pimppi) ja Bluusfani (valoshow). Alusta asti oli selvää, että kaikki biisit voivat liittyä vain pyöräilyyn etenkin Helkama-merkkisellä polkupyörällä. Tosin kenelläkään bändin jäsenellä ei ole Helkamaa. Näin ollen ei voida väittää, että jollakin olisi oma lehmä – Tai oikeastaan pyörä – ojassa.

Jotta periaatteet pysyisivät kirkkaina, päätti bändi laatia itselleen säännöt:

Trio Helkaman tehtävänä on edistää kaikilla mahdollisilla käytettävissä olevilla keinoilla pyöräilyä. Kaikkien bändin biisien tulee olla aina ja ehdottoman tinkimättömästi pyöräilyaiheisia tai muutoin liittyä polkupyörään tahi pyöräilyyn. Laulut eivät saa olla poliittisesti kantaa ottavia, rienaavia eivätkä missään tapauksessa Tapani Kansaa.

Bändi keikkaili harvakseltaan välttääkseen muille bändeille niin tyypillisen loppuunpalamisen. Kuitenkin keikat olivat suuria – jopa yli sadan hengen yleisölle. Trio Helkama oli siitä ainutlaatuinen, että sen jäsenten kesken sovittiin, jotta kukin alkuperäisjäsen voi halutessaan kerätä sopivan porukan ja soittaa keikan. Näin ollen saattoi – ainakin teoriassa – olla yhtä aikaa jopa kolme Trio Helkaman keikkaa eri paikoissa. Tämä oli ennenkuulumatonta suomalaisen kevyen musiikin tähtitaivaalla. Niinpä bändissä on ulkojäseninä soittanut mm. Janne, Heidi ja Taisto Retkimono.

Heinäkuussa 2010 toi Trio Helkama julki uutispommin, joka kohahdutti koko musiikkimaailmaa: Romstrunda-festivaaleilla oli Trio Helkaman viimeinen keikka. Se sujui haikean riehakkaissa merkeissä ja keikan aikana Mr. Helkama heitti yleisön joukkoon tavaramerkkinsä eli soittohattunsa. Trio Helkama on kuollut, eläköön Trio Helkama!

Hiljaiseloa keski kuitenkin vain noin vuoden. Elokuussa 2011 yhtye teki paluun vahvistettuna rytmiryhmällä. Paluukeikalla Kuuppalaiset-tapahtumassa kuultiin vanhojen hittien lisäksi myös yksi täysin uusi kappale. Oliko kyseessä ainoaksi jäänyt keikka vai paluu huipulle, se jääköön nähtäväksi…

Katsele ja kuuntele

Pimpin soitto-ohjeet

Pimppiin (josta myös käytetään nimitystä triangeli, pimpparauta) tartutaan sen yläreunasta mielellään ns. heikomman käden keskisormella. Pimppiä roikotetaan sormessa rennosti, jottei sormi heti väsy ja jotta pimppi soisi heleästi. Tankoon tartutaan vapaalla ns. paremmalla kädellä myötä- tai vastaotteella – kukin mieltymyksensä mukaisesti.

Tanko työnnetään pimppiin ja sitä edestakaisin heiluttamalla – ylös-alas tai sivulta sivulle – saadaan pimppi soimaan kauniisti. Soittaessa on muistettava pitää tangosta kiinni rennolla otteella, tai kädet hikoavat ja pimppi saattaa tällöin kostua. Se aiheuttaa sen, ettei pimppi enää soi heleästi, vaan ikään kuin tussahdellen. Silloin on pimppi pakko välillä kuivata sopivalla pyyhkeellä tms. Tankoa vatkataan kulloisenkin musiikin tahtiin ja annetaan yleisön nauttia! Pimpin kilkahtelu tuo Trio Helkaman sointiin sen ainutlaatuisen ja kuuluisan rytmin.

kuuppa:

View Comments (2)

  • Hei,

    Miten Trio Helkamaan saisi yhteyttä ? .

    .. Haluttasiiin kysellä keikalle nyt syksyllä keikallE meidän
    pyöräkaupalle & kahvilaan Linnan Pyöräverstaalle Hämeenlinnaan Verkatehtaalle :-)

    - Minna

    • Tervehdys!

      Kiitoksia mielenkiinnostasi!
      Välitän yhteystietosi bändin johtohahmolle niin hän ottanee yhteyttä sinuun suoraan.

      Terveisin,
      Tuomo Koljander

Related Post