Vuoden 2011 Kuupahdus järjestettiin 28.5. Hämeenlinnassa. Tapahtuman tarkoituksena oli esitellä Kuuppa Ry:n jäsenille Hämeenlinnan ja lähiseutujen kulttuuritarjontaa. Tapahtumaan osallistui ilahduttavasti yhteensä 14 henkilöä.

Tapahtuma alkoi epävirallisesti perjantai-iltana, jolloin enimmät osallistujista saapuivat Hämeenlinnan läheltä vuokratulle mökille. Illan ohjelma sisälsi vapaamuotoista seurustelua, pelailua ja saunomista.

Virallisesti Kuupahdus alkoi lauantaina klo 11 tutustumisella Janakkalan Laurinmäellä sijaitsevaan torpparimuseoon. Oppaan johdolla tutustuttiin eri puolilta Janakkalaa siirrettyihin vanhoihin työväestön rakennuksiin ja elintapoihin. Lisäksi kierrettiin läheinen luontopolku, jonka varrella sijaitsevat mm. pakanallinen uhrilehto, uhrilähde (Laurinlähde) sekä ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja.

Torpparimuseolta siirryttiin läheiselle Hakoisten linnavuorelle. Alavan maan ympäröimä jyrkkäseinäinen kallio lienee tarjonnut muinaisista ajoista lähtien turvaa alueen asukkaille. Linnan nykyiset rauniot ovat peräisin keskiajalta, mahdollisesti 1200-luvulta. Suurin osa osallistujista kiipesi vuoren huipulle nauttimaan luonnosta ja hienoista maisemista.

Seuraava kohde oli Hämeen linnan yhteydessä toimiva vankilamuseo. Erään Kuupan jäsenen puoliso on töissä museolla ja toimi erinomaisena oppaana kertoen vankilan historiasta ja vankien oloista eri aikoina.

Popino-ravintolassa nautitun ravitsevan lounaan jälkeen siirryttiin Ahveniston ortodoksiselle kirkolle, joka edustaa harvinaista 1800-luvun lopun ortodoksista rakennusperinnettä. Hämeenlinnan seurakunnan kanttori ja hänen apulaisensa kertoivat pienen kirkon historiasta, perinteistä ja kirkollisista toimituksista. Oppaiden johdolla tutustuttiin myös kirkon ympärillä sijaitsevista ortodoksisiin hautoihin ja läheiseen sisällisodan aikaiseen punaisten joukkohauta-alueeseen.

Ortodoksisen kirkon jälkeen tarkoitus oli tutustua Verkatehtaalla sijaitseviin taidenäyttelyihin Galleria Kone ja Galleria Arx. Näistä valitettavasti jälkimmäinen oli ehtinyt sulkea ovensa, mutta Koneen pienessä näyttelyssä osallistujat pääsivät tutustumaan Gary Wornellin valokuvataiteeseen.

Päivän viimeinen käyntikohde oli keskiaikainen Vanajan kivikirkko. Kirkon erikoisuutena on mm. ulkoseinässä oleva saarnatuoli ja hieno puinen alttarikaappi, joka on valmistettu Antwerpenissä 1500-luvulla.

Kuupahduksen osallistujat siirtyivät tämän jälkeen takaisin mökille, jossa ilta jatkui saunomisen, seurustelun ja ilta-ohjelman parissa. Paikalla pääsi tutustumaan myös Hämeenlinnan Historialliselta museolta lainassa olleeseen näyttelyyn ‘Maisemia Hämeestä’. Ohjelmanumeroina nähtiin ja kuultiin mm. Päivin, Keijon, Tuomon ja Annan musisointia. Lisäksi hauhau soitti C-kasetteja ja viihdytti yleisöä. Ilta päättyi yhteislaulutuokioon.

Kuvia tapahtumasta

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157626717643563″]

Ohjelma

11-13 Torpparimuseo (opastettu kierros) ja Hakoisten linnavuori
13.00-14.00 Vankilamuseo
14.00-15.30 Galleria Arx & Galleria Kone ja omakustanteinen ruokailu
15.30-16.00 Ahveniston Ortodoksinen kirkko (opastus)
16.00-16.30 Vanajan kirkko
17.00- Iltaohjelma: mm. saunomista, yhteislaulua, livemusiikkia sekä Hämeenlinnan Historialliselta museolta lainassa oleva näyttely ‘Maisemia Hämeestä’. Lisäksi hauhau soittaa C-kasetteja.