X

Kuupahdus 2012

Vuoden 2012 Kuupahdus järjestettiin 11-12.5 Jyväskylässä. Ohjelmassa oli perinteiseen tapaan Jyväskylän ja lähiseutujen kulttuurikohteisiin tutustumista.

Perjantai-iltana muutama uskalias kävi Pönttövuoren käytöstä poistetussa rautatietunnelissa ottamassa valokuvia. Varsinainen tapahtuma alkoi kuitenkin vasta lauantaiaamuna klo 10 Jyväskylän SA-kaupalta. Mukaan tarttui mm. erilaisia kankaita käsitöiden raaka-aineiksi. Tämän jälkeen siirryttiin Pykälistöön, joka on uudiskäyttöön valjastettu VR:n vahtitupa-alue vuodelta 1898. Nykyään isä ja poika Kari ja Samuli Alonen tekevät siellä metallitaidetta ja esittelevät töitään vanhoissa junanvaunuissa. Kuvataiteilija Kari Alonen esitteli Kuupan jäsenille paikkaa ja kertoi metallitöidensä valmistusvaiheista.

Seuraavaksi siirryttiin Laukaan taidekeskus Järvilinnaan, joka on vanha kartano Leppäveden rannalla. Itse kartanossa tutustuttiin eri taiteilijoiden teoksiin. Alueella on myös useita työpajoja, joista kuvanveistäjä Erkki Liukkosen paja oli auki. Liukkosella oli työn alla pronssipatsas, jonka valmistusvaiheista ja kuvataiteilijan työstä hän tarinoi auliisti.

Järvilinnan jälkeen ohjelmassa oli Suomen Käsityömuseo Jyväskylän keskustassa ja erityisesti näyttely Nowhere Finland. Näyttely keskittyy ympäristömyötäiseen muotoiluun. Tämän jälkeen käytiin ravitsevalla lounaalla persoonallisessa Soppabaarissa.

Päivän viimeinen virallinen kohde oli Alvar Aallon museo ja siellä ollut Ola Kolehmaisen Enlightenment-näyttely. Esillä oli Kolehmaisen uusimpia valokuvateoksia, joista suurimmalla osalla on yhtymäkohta Aallon rakennuksiin.

Lopuksi osa tapahtumaan osallistujista kävi vielä tutustumassa Vaajakosken kanavaan. Tämän jälkeen siirryttiin illanviettoon Tarun ja Kimmon luo.

Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti Tarulle ja Kimmolle järjestelyavusta ja illanviettopaikasta!

Kuvia tapahtumasta

kuuppa:

View Comments (2)

Related Post