X

Juice-teemapäivä 21.3.2015

Kuuppa vietti Juice Leskisen teemapäivää Tampereella 21.3.2015. Suomalaisen musiikin suurmiehen syntymästä tuli kuluneeksi 65 vuotta aiemmin kuluvana vuonna.

Päivä alkoi Päivin ja Riston luona, jossa kahvittelun yhteydessä Risto piti pienen Juice-aiheisen tietovisan. Varsinainen tapahtuma alkoi vierailulla Juicen haudalle Kalevankankaan hautausmaalla. Samalla  kävimme myös Väinö Linnan ja Lauri Viidan viimeisillä leposijoilla. Tästä matka jatkui Kalevan Domuksien (opiskelijatalot, joissa Juice ja Mikko Alatalo asuivat asui nuorena) kautta Juicen kirjastoon.

Juice Leskinen halusi kirjastonsa säilyvän yhtenäisenä kokonaisuutena ja lahjoitettavan Viola-kodille hänen kuolemansa jälkeen. Tämä toteutuikin Reino & Aino Kotikenkä Oy:n avulla – yhtiö osti kirjaston ja lahjoitti sen Viola-kotiyhdistykselle v. 2009. Kirjat sijoitettiin vuonna 2011 valmistuneeseen Pellavantorin juhla- ja kokoustilaan, joka sai nimekseen Juicen kirjasto. Vierailimme kirjastossa, jossa halukkaat pääsivät testaamaan myös Juicen nojatuolia (josta pystyi vielä haistamaan hänen ”ominaistuoksunsa”).

Kirjaston ja pienen Reino & Aino-kaupassa vietetyn shoppailuhetken jälkeen piipahdimme vielä Pispalanharjulla Lauri Viidan muistomerkillä. Viita oli yksi Juicen lempikirjailijoista ja hän on tehnyt myös muistomerkistä samannimisen kappaleen.

Päivän varsinainen pääohjelma oli Teatteri Statessa esitettävä, Heikki Vihisen ohjaama musikaali ’Lasilliset Juicea’. Esityksen jälkeen siirryimme vielä porukalla syömään Tillikkaan, joka oli myös yksi Juicen lempiravintoloista.

Kaiken kaikkiaan Juice-päivään osallistui 10 Kuupan jäsentä, kiitos kaikille mukanaolosta!

Kuvia tapahtumasta

kuuppa:
Related Post