X

Kuupahdus 2023

Vuoden 2023 Kuupahdus järjestettiin Jyväskylän seudulla lauantaina 26.8. Tänä vuonna vietetään Alvar Aallon 125v-syntymäpäivää ja hän oli myös Kuupahduksen teemana.

Tapahtuma alkoi Jyväskylän Seminaarinmäeltä, jossa Taru esitteli Aallon suunnittelemia yliopistorakennuksia. Kierroksen jälkeen siirryimme läheiseen Aalto2-museokeskukseen, jossa on yhdistetty Aalto-museo ja Keski-Suomen museo.

Museo-kierroksen jälkeen vuorossa oli lounas sataman uudessa Viilu-ravintolassa ja tutustuminen sen vieressä olevaan, museoituun Aallon itselleen suunnittelemaan Nemo Propheta In Patria-veneeseen.

Seuraava kohde oli Viitatorni Viitaniemessä, korkea maamerkki, jonka Aalto suunnitteli vuonna 1957. Ihmettelimme talon arkkitehtuuria ulkoa päin ja Tuomo esitteli sen historiaa.

Viimeinen kohde oli Säynätsalon vanha kunnantalo, joka on nykyisin museoitu ja yksi kuuluisimmista Aallon suunnittelutöistä Suomessa. Oppaan johdolla pääsimme tutustumaan sisätilojen kiinnostaviin yksityiskohtiin.

Virallisen ohjelman jälkeen ohjelmassa oli vielä illanviettoa ja kesän päättymisen juhlistamista Koskenpäällä.

Hyvin onnistuneseen Kuupahdukseen osallistui tänä vuonna yhteensä seitsemän aikuista ja kolme lasta.

Kuvia tapahtumasta

kuuppa:
Related Post