X

Kolme kertaa ihminen

Olen harrastanut viime aikoina jonkin verran panoraamakuvausta ja todennut, että hienoista teknisistä mahdollisuuksista huolimatta kuvien sisältö jää usein melko tylsäksi (tyypillisesti panoraamat ovat erilaisia maisemakuvia). Tähän vaikuttaa tietenkin myös se, että usean yhteensovitettavan kuvan ottaminen vaatii aikaa ja yleensä myös jalustaa, jolloin kovin nopeasti ohi olevien tilanteiden kuvaaminen on melko haastavaa.

Tässä näyttelyssä ajattelinkin hakea hieman erilaista näkökantaa panoraamakuvaukseen. Kantavana teemana joka kuvassa on saman ihmisen ikuistaminen eri ajanhetkinä (jotka voivat olla muutamia sekunnin kymmenyksiä) ja yhdistäminen osaksi samaa otosta.

Kuvaaja: Risto Isoranta
Kuvattu: elo-syyskuu 2009

kuuppa:
Related Post