X

Varikonniemi

Hämeenlinnan eräs mielenkiintoisimmista alueista on Varikonniemi, joka on tunnettu myös nimillä Linnanniemi ja Hätilänniemi. Niemen historia alkaa rauta-ajalta ja varhaiskeskiajalta. 1700-luvulla niemi oli Hämeen linnan maatalousmaata ja 1800-luvun lopulla sille rakennettiin höyrysaha. Saha lopetti toimintansa jatkosodan jälkeen. 1980-luvulle saakka Varikonniemi oli puolustusvoimien käytössä. Nykyään alue on kaupungin hallinnassa ja suosittu ulkoilualue.

Varikonniemen alueella on säilynyt muutama rakennus siltä ajalta kun siellä toimi saha. Paljon on lisäksi romahtaneita tai purettuja rakennuksia, joista on jäänyt jäljelle perustukset. Nämä betonipylväiköt yhdessä hoitamattomien pusikoiden kanssa ovat kuvauksellisesti varsin mielenkiintoisia kohteita.

Kuvaaja: Tuomo Koljander
Kuvattu: 9.9.2009

kuuppa:
Related Post