Nyt se on sitten alkanut, Kuupan ensimmäinen kotitehtävä! Ajatuksena kotitehtävässä on saada ihmiset tekemään taidetta, ja ehkäpä kokeilemaan uusia taidemuotoja. Edistymistä seurataan täällä blogissa ja valmiit tuotokset tulevat esille ainakin tänne Kuupan nettisivuille, mahdollisuuksien mukaan myös jonnekin Kuupan tapahtumaan. Aikaa kotitehtävien tekemiselle on Vappuun (1.5.) asti.

Kotitehtävään ilmoittautui kuusi rohkeaa taiteilijaa. Heidät esitellään tässä blogissa vuorotellen. Kerron kuitenkin jo nyt, miten arpaonni kutakin suosi.

Kotitehtäväaiheet arvottiin ja tämä oli tulos:

Taru- sarjakuva
Risto- valokuvasarja
Tuomo- veistos
Ari- tarina
Niina- muotokuva ja
Anna- maalaus.

Kotitehtävien aiheista oli Facebookissa kysely, jossa sai äänestää mieluisia aiheita. Nämä arvotut aiheet valittiin äänestyksen perusteella. Vastaanotto arvottuihin tehtäviin on ollut sekä kauhistunutta että innostunutta. Mielenkiintoisia vaiheita on siis varmasti luvassa!

Käytännön asioista paljastettakoon, että kotitehtävän tekijöillä on salainen Facebook-ryhmä jossa tekijät voivat keskustella aiheista ja tsempata toisiaan, sekä pyytää apua jos tarvetta on. Ryhmä on kuitenkin yksityinen ja vain kotitehtävän tekijöitä varten perustettu. Sen tarkoitus on (toivottavasti) helpottaa teosten suunnittelua ja toteutusta. Mutta tekijöiden kuulumisia voi jokainen lukea täältä blogista.

Blogin ylläpitäjä on Anna K. Osallistun itse myös kotitehtävän tekemiseen ja päivittelen tätä blogia aina kun tulee jotain kerrottavaa. Aion kysellä välillä tekijöiden kuulumisia ja kannustan tai tarvittaessa piiskaan tekijöitä, jotta teokset olisivat valmiita Vappuun mennessä. 🙂 Yritän myös jotenkuten ohjailla ihmisiä oikeaan suuntaan, jos näyttää että pieni tuuppiminen on tarpeen.

Nyt tekijät ovat saaneet aiheensa ja pohtineet niitä muutamia päiviä. Seuraavaksi tänne blogiin on tulossa ainakin tekijäesittelyt. Tulkaa siis pian uudestaan!

 

-Anna