Vuoden 2016 Kuupahdus järjestettiin 30.-31.7. Porissa ja lähialueilla. Päivä alkoi Leineperin ruukilta, jossa oppaan johdolla tutustuimme 1700-luvulla perustettuun ruukkialueeseen. Leineperissä syödyn lounaan ja peräkonttikirppiksellä käynnin jälkeen ajoimme Rosenlewin museoon Porin Aittaluodossa. Perinteisen tehdasalueen kupeessa sijaiseva museorakennus on 1860-luvulla rakennettu entinen viljavarasto, jonka perusnäyttely esittelee monialaisen Rosenlew-yhtiön (1853-1987) historiaa ja tuotantoa.

Seuraava kohteemme oli Juseliuksen mausoleumi, jonka rakennutti liikemies Fritz Arthur Jusélius yksitoistavuotiaana kuolleen tyttärensä Sigrid Juséliuksen hautamuistomerkiksi. Arkkitehti Josef Stenbäckin piirtämä rakennus on yksi Porin tunnetuimmista nähtävyyksistä, ja se on kuuluisa erityisesti Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemista seinämaalauksista.

Käppärän hautausmaalta jatkoimme matkaa Yyterin kuuluisille hiekkadyyneille, mutta tällä kertaa säät eivät olleet parhaat mahdolliset rannalla oleskeluun. Vesisadetta paettiin Yyterin näkötornille, jossa hienojen maisemien lisäksi sai nauttia munkkikahveista.

Sadepilvet väistyivät tämän jälkeen juuri sopivasti ja seurueemme siirtyi läheiselle Kallon majakalle. Nykyinen rautaelementeistä koottu kahdeksankulmainen majakkatorni ja sen kyljessä oleva puurakenteinen Kallon loistonhoitajan asunto on rakennettu vuonna 1903 arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnitelmien mukaan. Lisäksi joimme toiset kahvit majakan viereen kesällä 2016 avatussa Kallon Loisto-kahvilassa. Kahvilasta vastaa näyttelijä Kari Hakala, jonka tunnetuin rooli lienee Metsolat-sarjan Erkki Metsola.

Iltapäivän jo kääntyessä iltaan matkamme jatkui viimeiseen kohteeseen Reposaareen, joka on omaleimainen kaupungiosa uloimpana Selkämeren ulapan äärellä. Ilallisen nautimme gastropub Merry Monkissa ja majoituimme sen jälkeen Siikarannan camping-alueelle. Illalla ohjelmassa oli vielä pieni tietovisa ja läheiseen bunkkeriin tutustuminen.

Sunnuntaiaamuna vielä osa kuuppalaisista tutustui läheiseen Reposaaren linnakepuistoon, joka  on 1930-luvulla rakennettu rannikkopuolustusjärjestelmä. Linnakepuisto koostuu kahdesta tykkiasemasta, kahdesta ammusvarastosta, kolmesta miehistö- ja lääkintäkorsusta, tulenjohtoasemasta ja tähystystornista sekä näitä yhdistävistä juoksuhaudoista.

Kuupahdus oli tänä vuonna jälleen onnistunut tapahtuma, kiitos kaikille osallistujille! Tapahtumaan osallistui yhteensä 10 aikuista ja kolme lasta.

Kartta kaikista kohteista:

https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1wb-vq5-YPzNBRyIlzmi570OSMaY

Kuvia tapahtumasta

Valokuvaustehtävä

Kuupahduksessa osallistujille annettiin valokuvaustehtävä. Jokainen halukas sai alussa lapun, johon oli kirjoitettu avainsanoja. Tehtävänä oli Kuupahduksen aikana ottaa avainsanojen teeman mukaisia valokuva. Alla Kuupahduksessa syntynyt näyttely näistä kuvista (kuvan avainsanan ja kuvaajan näet viemällä hiiren kuvan päälle tai klikkaamalla sitä):