Anna on 26-vuotias Hämeenlinnassa asuva jalkinesuunnittelija, suutari ja sunnutai-taiteilija. Hän pitää lumimyrskyistä, suklaasta ja juustosta, käsitöistä ja miehestään Tuomosta ja kissastaan Touhosta. Hän ei pidä käärmeistä.

Anna on taiteilijana kokeillut paljon kaikkea. Musiikki on taiteenlajeista hänelle läheisin, ja Anna soittaa autoharppua ja tekee omia biisejä Marilla-nimellä. Myöskin kuvataide, luonnoskirjat, ja valokuvaus ovat Annalle tuttuja. Laulujen lisäksi hän on ennen Kotitehtävää piirtänyt, maalannut ja tehnyt sekatekniikka-tauluja, sarjakuvia, kipsi- ja betoniveistoksia ja kirjoittanut tarinoita. Hänen filmikameralla otettuihin valokuviinsa voi tutustua Analog Affairs-sivuilla. Siinä sivussa Anna tekee myös vaatteita ja kenkiä ja suunnittelee koruja.

Annalle osui Kotitehtävä-arvonnassa maalaus. Hän oli etukäteen haaveillut veistoksesta, mutta maalaus oli aiheena tuttu ja mieluinen. Jo varhaisessa vaiheessa Anna päätti tehdä maalauksen erilailla kuin aiemmin. Hän keräsi netistä inspiroivia kuvia Pinterest-sivulleen. Tällä hetkellä hän on päättänyt, että maalauksesta tulee tavallista suurempi ja että ainakin osa maalauksesta tehdään spray-maaleilla. Hän myös pohtii maalauksen määritelmää: onko spreijattu ja ehkä tussilla piirretty teos vielä maalaus, vaikka sitä ei olisi perinteisesti pensselillä maalattu?

Seuraavaksi Anna miettii, mitä maalaukseen tulee. Joitakin ajatuksia hänellä jo onkin, mutta niitä on luonnosteltava luonnoskirjaan ennen päätöksen tekoa. Suunnittelun hän kokee hyödylliseksi, koska usein suinpäin tehtävät jutut jäävät häneltä kesken.

Kotitehtävältä Anna odottaa uutta tapaa tehdä maalauksia. Hän on innoissaan myös suuremman teoksen tekemisestä ja uusien toteutustapojen löytämisestä. Huolissaan hän on vain siitä, riittääkö aika.

Anna on myös se joka täällä blogissa rustailee. 🙂