Kulttuuriyhdistys Kuuppa Ry

Kulttuurin puolella

Page 13 of 17

Kuupahdus 2011

Vuoden 2011 Kuupahdus järjestettiin 28.5. Hämeenlinnassa. Tapahtuman tarkoituksena oli esitellä Kuuppa Ry:n jäsenille Hämeenlinnan ja lähiseutujen kulttuuritarjontaa. Tapahtumaan osallistui ilahduttavasti yhteensä 14 henkilöä. Tapahtuma alkoi epävirallisesti perjantai-iltana, jolloin enimmät osallistujista saapuivat Hämeenlinnan läheltä vuokratulle mökille. Illan ohjelma sisälsi vapaamuotoista seurustelua,… Continue Reading →

Kaksi merta

Kimmo Karhun ottamia vedenalaisia kuvia Punaiselta mereltä ja Norjan rannikolta. Kuvat on otettu muutaman viime vuoden aikana.

Valonnopeudella

Tuomo Koljanderin vuosien 2010 ja 2011 aikana ottamia, valon ja kameran liikettä hyödyntäviä kuvia.

Danzig

Kuvat Gdánskin (saksaksi Danzig)  telakka- ja satama-alueelta, joka on yksi Puolan suurimmista. Kuvaaja: Tuomo Koljander (2010)

Kitaristin kokeilukerho osa I

Hei, olen Jussi Rantanen, soitan kitaraa ja teen musiikkia. Nämä teokset ovat synninpäästöni tekotaiteelliselle paskamusiikille. Näiden ei ole tarkoitus viihdyttää, eikä herättää ajatuksia, nämä oli vain pakko saada ulos luovuuden puuskassa. Teoksissa on soitettu vain kitaraa.

Legoman Rides Again (still with a horse)

Jatko-osa Legoman Rides-lyhytelokuvalle. Sankari palaa kostamaan mahtipontisessa spektaakkelissa. Tekijä: Tuomo Koljander (2011)

Legoman Rides (with a horse)

Eeppinen taistelu hyvän ja pahan välillä. Toteutettu still motion-tekniikalla. Tekijä: Tuomo Koljander 2010

Legodisko

Se on disko tänä yönä! Kiihkeä kuvaus legojen öisistä nautinnoista. Toteutettu still motion-tekniikalla elokuussa 2010. Tekijät: Tuomo Koljander, Risto Isoranta Musiikki: Pavel Svimba – Narrow Shoulders

Sandy

Lyhytvideo, joka sai ensi-iltansa vuoden 2010 Kuuppalaiset-tapahtumassa. Tekijä: Päivi Karjalainen 2010 Musiikki: Caribou – Sandy

« Older posts Newer posts »

© 2025 Kulttuuriyhdistys Kuuppa Ry — Powered by WordPress

Theme by Anders NorenUp ↑