Sydänääniä ja muita sateenpieksemiä novelleja. Olen Jussi Rantanen, vuonna 1988 syntynyt, vapaaulkomuotoinen tekstintekijä. Tekstejä olen tähän mennessä tehnyt lähinnä suomenkieliseen pop/rock-musiikkiin ja aiemmin kokeillut siipiäni myös englannin kielellä.
Harrastan musiikkia, elämänkertakirjallisuutta (painottuen lähinnä rock-muusikoihin) sekä hieman muuta kirjallisuutta. Kirjoittaminen on minulle kuin veden juoksuttaminen hanasta, eli kirjoitan sitä mitä mieleen tulee, enkä edes pyri pysymään alkuperäisen tarinan sisällä.
Satunnaisen tarina
”Onpa paljon kirjoitusvirheitä”, tuumaa nainen, korjatessaan pojan äidinkielen koetta. ”Miten ihmeessä hän on päässyt edes luokaltaan. No, kenties hän on vain epätarkka? Teksti nimittäin on oikein luovaa.” Hän muistelee poikaa. Mustat, pitkät hiukset, usein poninhännällä, Ramones T-paita, kultainen sormus ja alkava parransänki. Oikea tyttöjen ihanne, paha poika-look a like! Hänen farkkunsa polvet olivat revitty rikki, kenties ihan Fiskarseilla ollut osaa, kovin aidon näköisesti ”kuluneet”, kaupassakin on tosin myynnissä vastaavia. Älytöntä, rikkonaisia vaatteita nyt ostaa. Ja poika kulki pitkän talven noissa ryysyissä ja vanhoissa Anttilan ale-converseissa. Voi kun vastaavan asenteen saisi koulutehtävien panostukseen.
Nainen tuntee itsensä vanhaksi. Tai ei vanhaksi, mutta varttuneeksi. Hän rientää ajatuksissaan omaan nuoruuteensa. Niin, itse asiassa juuri Hän, oli ollut katsomassa Ramonesin ensimmäistä keikkaa Helsingissä, oliko se nyt vuonna -77, vai.. Noh, aivan sama. Ja tämä pojankloppi on nyt niin Ramones-fania. Hei, Dee Dee ja Joey ovat kuolleet ajat sitten. Nainen tajuaa pettyneensä itseensä. Miksi hän ajatuksissaan halvensi poikaa? Ei ollut pojan syy, että aikaa on kulunut jo niin, että hän lähentelee viittäkymmentä ikävuotta.
Nainen hakee itselleen lasin olohuoneen kirjahyllystä. Uudet vihreät kevätverhot aaltoilevat lämpöpatterin alla kuin tanssien hiljaa itsekseen. Nainen seisoo hetken paikallaan. Tummat silkkiset yöhousut, joiden alla mustat stringit hiertävät ilkeästi, silittävät naisen eilen vahattuja sääriä. Sukkia hän ei käytä. Päällään hänellä on tumma yöpaita, samaa sarjaa housujen kanssa. Nainen hymähtää, Anttilan alennusmyynnistä kuten pojan tennarit. Nainen täyttää lasin puolilleen viiden euron punaista Chileläistä, Cabernet Sauvignon. Hän ei tunne viinejä, mutta ystävän illanistujaisiin (vittu, olipa helvetin mukavat juhlat) tuoma viini tekee nyt kauppansa. Hän nostaa lasin huulilleen, raottaa verhoa ja katsoo ulos kaupunkiin. Poliisin piiska-auto ajaa pillit soiden kohti moottoritietä. ”Johan on draamaa” nainen puhuu itsekseen. Musta kissa loikkaa ikkunalaudalle seuraamaan tilannetta, köyristää selkäänsä ja puskee naista vatsaan. ”Jos sinä, kissa, voisit kertoa kaiken mitä näet tuolla kaupungilla tapahtuvan yöaikaan, voisit olla suuri novellisti, kuten Bukowski tai joku.” Nainen on hetken hiljaa, katsoo ikkunasta kuvaansa ja jatkaa.. ”Mutta sinä vaikenet, sinä olet viisas. Liika tieto tulee olemaan kohtalomme. Ja viimeisenä täällä vaeltaa vain kissoja” nainen runoilee kissalleen, joka on jo poistunut ikkunalaudalta vesikupille.
Muutaman päivän kuluttua, nainen lukee iltapäivälehden otsikosta, kahden nuoren miehen kuolleen rajussa ulosajossa Lahden moottoritiellä. Nainen ei osta lehteä, hänen ei tarvitse tietää tapahtumista enempää kuin eilen koulun pihalla puolitangossa ollut siniristilippu. Yksi äidinkielen koe jäi palauttamatta seuraavalla viikolla. Sen otsikko oli: Elä lujaa, kuole nuorena.
Teksti: Jussi Rantanen, 4.4.2011