Niina Manteli Kainiemi on 26-vuotias ohjelmapalveluopas, joka asuu koiransa Saran kanssa Jämsänkoskella. Kulttuuriharrastuksenaan Niina mainitsee urheilukulttuurin. Musiikki, taide ja valokuvaus ovat hänelle vieraampaa kulttuurin osa-aluetta, vaikka hän onkin mestari nokkahuilun soitossa. Työnsä puolesta Niina näkee ja kuulee paljon livekeikkoja laidasta laitaan kotimaisen populaarimusiikin eturivin artisteilta.

Kotitehtäväkseen Niina sai muotokuvan. Ensireaktio oli kauhistus. Ennakkoon Niina oli ajatellut, että veistos olisi hänelle mieluinen. Hän on kuitenkin alkanut tutustumaan aiheeseen, ja on jo käynyt taidenäyttelyssä Jämsän Kivipankissa tutustumassa Ilona Rytkösen muotokuviin Mikä Mies-näyttelyssä. Rytkönen on jämsänkoskelainen taiteilija.

Tällä hetkellä Niina odottaa inspiraatiota, mutta hän uskoo sen kyllä kevätauringosta löytävänsä. Seuraavaksi hän alkaa suunnittella muotokuvan aihetta ja toteutustapaa.