Taru Karhu kertoo olevansa tosikko insinööri lähempänä neljääkymmentä. Hän kuvailee itsensä yllytyshulluksi ja uskoo siihen ettei voi tietää osaako ennenkuin on kokeillut, ja siihen että rohkea ei ole se joka ei pelkää, vaan se joka pelkää mutta menee silti.
Taru on harrastanut aika paljon valokuvausta nuorempana. Nykyisin hän kokeilee erilaisia kädentaitoja ennakkoluulottomasti ja joskus taiteillenkin. Hänellä on kokemusta ainakin posliininmaalauksesta, lasinsulatuksesta, tiffanytöistä, lasinpuhalluksesta, betonitöistä, mosaiikista, hopeakoruista, puutöistä, kangaspuilla kutomisesta, keramiikasta, ompelemisesta, kankaanpainannasta ja kirjansidonnasta. Tiffanytöitä Taru on tehnyt enemmänkin. Suurimmaksi osaksi hän etenee harrastuksissa ja myös taiteessa projektista toiseen, pysyvää on vain se että yhden projektin päättyessä alkaa aina uusi. Pysyviä, vuodesta toiseen jatkuvia harrastuksia ovat tomaattienkasvatus ja laitesukellus.
Kotitehtäväarvonnassa Tarun kohdalle osui sarjakuva. Ensireaktio oli järkytys, koska Tarulle tuli sarjakuvasta mieleen piirtäminen, jossa hän kokee olevansa huono. Sittemmin Taru on tullut siihen tulokseen, ettei piirtäminen ole ainoa keino tehdä sarjakuvaa.
Tällä hetkellä toteutustavaksi on tulossa valokuvaus tai valokuvasta piirtäminen. Aihe ei ole vielä täysin selvillä, mutta Taru on ajatellut esittää sarjakuvassaan jonkin oman elämänsä hauskan sattumuksen, joita kolmevuotiaan pienen pojan äitinä tapahtuu päivittäin. Sarjakuvan pituudeksi Taru on ajatellut viittä tai kuutta ruutua, joista muodostuu jo pieni tarina.
Sarjakuviin Taru on tutustunut joidenkin sarjakuvablogien kautta ja lukemalla kirjan ”Kakkoskierros – sarjakuvakannustuksia presidenttiehdokas Haavistolle” kun aihe muutenkin kiinnosti. Juuri nyt hän odottaa, että sopiva aihe tulee mieleen tai osuu kohdalle.