Kuupahduksessa 5.8.2017 tutustuttiin Helsingin ja erityisesti Suomenlinnan nähtävyyksiin. Aamuvirkuimmat kävivät jo heti aamusta vierailemassa Hietaniemen hautausmaalla mm. Mauno Koiviston ja Pertti ”Spede” Pasasen haudoilla. Loput osallistujat saapuivat suoraan Suomenlinnan lautalle ja seurueemme yhdistyi Suomenlinnan kirkon edessä. Risto esitteli lyhyesti kirkon historiaa…. Continue Reading →
Kuupan laskiaisrieha ja yhdistyskokous järjestettiin laskiaissunnuntaina 26.2.2017. Jämsän Haapajoella oli tehty hienot radat, joista aikuiset ja perheen pienimmätkin pääsivät laskemaan pulkilla ja rattikelkoilla. Kaunis talvinen ilma houkutteli paikalle toistakymmentä osallistujaa. Makkaranpaiston, hernekeiton ja laskiaispullien jälkeen pidettiin Kuupan varsinainen yhdistyskokous. Kokouksen… Continue Reading →
Kuuppa oli mukana taas Ämyrockissa 2.7.2016. Tapahtumassa myytiin mm. rintamerkkejä omalla tekstillä ja vinyylilevyistä tehtyjä korvakoruja. Kuvia tapahtumasta
Vuoden 2016 Kuupahdus järjestettiin 30.-31.7. Porissa ja lähialueilla. Päivä alkoi Leineperin ruukilta, jossa oppaan johdolla tutustuimme 1700-luvulla perustettuun ruukkialueeseen. Leineperissä syödyn lounaan ja peräkonttikirppiksellä käynnin jälkeen ajoimme Rosenlewin museoon Porin Aittaluodossa. Perinteisen tehdasalueen kupeessa sijaiseva museorakennus on 1860-luvulla rakennettu entinen viljavarasto, jonka… Continue Reading →
Juhlistimme syksyn tuloa Kuupan karaokeillassa Jämsässä 19.9.2015. Tapahtuman aloitti Trio Helkaman yllätyspaluukeikka. Viiden kappaleen setin jälkeen siirryttiin itse asiaan eli karaoken lauluun. Hallitus aloitti yleisön painostuksesta ja asetti riman tarpeeksi alas kaikille muillekin. Vapaamuotoinen lauleskelu jatkui aina puolille öin asti. Tapahtumaan… Continue Reading →
Kuupahdusta vietettiin tänä vuonna kauniissa ja sopivan lämpöisessä säässä lauantaina 24.5. Kohdekaupungiksi oli valittu tällä kertaa Tampere. Aiempiin kertoihin verrattuna hyödynsimme runsaasti myös ns. valmista ohjelmaa. Samaan aikaa järjestettiin jo kahdeksatta kertaa Tampereen Museoiden yö. Tapahtuman järjestäjät olivat saaneet mahtumaan… Continue Reading →
Kuuppa vietti Juice Leskisen teemapäivää Tampereella 21.3.2015. Suomalaisen musiikin suurmiehen syntymästä tuli kuluneeksi 65 vuotta aiemmin kuluvana vuonna. Päivä alkoi Päivin ja Riston luona, jossa kahvittelun yhteydessä Risto piti pienen Juice-aiheisen tietovisan. Varsinainen tapahtuma alkoi vierailulla Juicen haudalle Kalevankankaan hautausmaalla…. Continue Reading →
Jämsän Pokurassa järjestettiin 10.1.2015 akustisen musiikin ilta, jossa Kuuppaa edustivat Anna & Keijo duo.
Kuuppa järjesti 23.8. Jämsässä luontotapahtuman, jossa kokeiltiin vedenalaista valokuvausta ja tehtiin pieni luontoretki jylhään Vororottiin. Vedenalaista valokuvausta saimme testata Taru ja Kimmo K:n opastuksella ja kalustolla Talviaisten Ruutanajärvellä. Järvessä on erittäin kirkas vesi ja se onkin siksi sukeltajien suosima paikka. Pääsimme ottamaan kuvia… Continue Reading →
© 2023 Kulttuuriyhdistys Kuuppa Ry — Powered by WordPress
Theme by Anders Noren — Up ↑